Tieto logo

ajankohtaista
AJANKOHTAISTA

Vuoden 2011 luokkakoulutusten ennakkoinfo on nyt saatavilla

 

Vuoden 2011 luokkakoulutusten ennakkoinfoon voit tutustua täältä.

 

Kumppanuusforum 2011 - Jyväskylä, 25.-26. elokuuta

 

Kumppanuusforum on Tiedon järjestämä tapahtuma sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaille. Kahdeksastoista Kumppanuusforum pidetään Jyväskylän Paviljongissa 25.-26.8.2011.

Vuoden 2011 teemana on Suomen terveydenhuolto ja sosiaalitoimi. Suunta, haasteet ja ratkaisut. Luvassa on mielenkiintoisia puheenvuoroja ja laajoja näkökulmia. Kaksipäiväinen ohjelma sisältää paneelikeskustelun, seminaareja, sekä tietoiskuja. Tutustu ohjelmaamme tapahtuman sivuiltamme..

Kumppanuusforum
 

Yksityisen terveydenhuollon asiakaspäivät 2011

 

Tänä vuonna järjestämme asiakaspäivämme viidellä paikkakunnalla. Lisätietoa saat tästä pdf-muotoisesta kutsusta.

 

SEPA - merkittävä muutos pankkiliikenteeseen

 

Eurojen käyttöönotto maksuliikenteessä oli vasta alku eurooppalaisen maksuliikenteen muutoksille. SEPA eli Single Euro Payments Area luo yhtenäisen euromaksualueen, jossa rahaa voidaan siirtää euromaiden välillä lähes yhtä vaivattomasti kuin oman maan sisällä. Tämä vaatii yhtenäisiä käytäntöjä ja standardeja.

Konkreettisimmin muutos näkyy tilinumeroiden muuttumisena kansainväliseen IBAN-muotoon. Tilinumero vaatii lisäksi parikseen pankit BIC-tunnisteen. Nämä muutokset muuttavat myös laskun viivakoodin sisältöä.

Keväällä ilmestynyt DynamicHealth/Doctorex versio 7.06 ennakoi SEPA-muutoksia ja lisäsi IBAN- ja BIC-kentät palveluntarjoajan tililuetteloon. Versio lisäsi myös valmiuden luoda uudenlaisia laskuja uusilla viivakoodeilla. Pankit vastaanottavat niitä 1.12.2010 alkaen. Tarkemmat ohjeet uuden laskun käyttöönotosta löytyvät version 7.06 muutosdokumentista.

Joulukuussa ilmestyvän 7.08 version jälkeen DynamicHealth/Doctorex on täysin SEPA-valmis: ammatinharjoittajien tilitiedoissa on IBAN- ja BIC-tunnukset ja ohjelmisto luo uusien vaatimusten mukaiset maksuaineistot pankkeihin. Versio sisältää myös konversio-ohjelman, joilla tililuettelon ja ammatinharjoittajien kansalliset tilinumerot voi eräajona muuttaa IBAN- ja BIC -muotoon.

Pankit vastaanottavat vanhoja maksuaineistoja 1.1.2011 asti - osa mahdollisesti pidempään. Suosittelemme SEPA-muutosten takia version 7.08 päivittämistä joulukuun lopussa.

 

Luokkakoulutukset 2010

 
Hyvä asiakkaamme

Tervetuloa luokkakoulutuksiimme, jotka järjestetään 17. - 21.5.2010 Tiedon tiloissa Espoossa.

Luokkakoulutuksissa keskitytään tiettyihin DynamicHealth -sovelluksen osa-alueisiin. Koulutukset suunnataan eri ammattiryhmille – pääkäyttäjien lisäksi tärkeitä koulutettavia ovat kaikki DynamicHealth (Doctorex) -ohjelmiston parissa työtä tekevät.

Koulutukset toteutetaan DynamicHealth 7.06 -versiolla. Ohjelmaversio sisältää uudet ja tärkeimmät lisäominaisuudet, joihin koulutustilaisuudessa on myös mahdollisuus tutustua.

Tutustukaa oheiseen koulutusohjelmaan (pdf), mistä voitte juuri Teille parhaiten sopivan päivän ilmoittautumistanne varten. Ilmoittautuminen on mahdollista 30.4.2010 saakka.

Lämpimästi tervetuloa
Tieto
Koulutustiimi, Healthcare Finland
Yksityinen terveydenhuolto

 

Asiakaspäivät 2010

 
Tilaisuus tarjoaa tietoa DynamicHealthin uusista tuote- ja palveluratkaisuista. Voit käydä jo ilmoittautumassa tilaisuuteen tunnuksella YTH tapahtumasivuillamme: https://teevent01.teextra.com/Default.aspx?tabid=1139
 

Asiakastyytyväisyystutkimus 2009

 

Tiedon tehtävä on muuttaa osaaminen ja tekemisen halu kestäviksi ratkaisuiksi asiakkaillemme. Toteutamme vuosittain asiakastyytyväisyystutkimuksen varmistaaksemme, että keskitymme oikeisiin asioihin. Tutkimuksessa saamamme palaute auttaa meitä ohjaamaan toimintaamme.

Tutkimuksen toteuttaa Add Value Research. Tutkimus toteutetaan syys-lokakuun aika pääkäyttäjille internet-kyselynä ja päättäjille puhelinhaastatteluna. Kysymykset koskevat kokemuksianne ja odotuksianne Tiedon tuotteista ja palveluista.

Add Value takaa vastausten luottamuksellisuuden. Henkilökohtainen palautteenne välitetään halutessanne eteenpäin Tiedolle. Toivon teidän suhtautuvan myönteisesti tutkimukseen ja osallistuvan siihen.

Yhteistyöstä etukäteen kiittäen

Tieto, Healthcare & Welfare

Katja Abrahamsson

asiakassuhde- ja markkinointipäällikkö

Healthcare Finland

katja.abrahamsson@tieto.com

 

Copyright© 2011 Tieto Oyj.
Tieto Healthcare & Welfare | PL 38 00441 Helsinki | puh 020 726 9944 | fax 020 726 9940 | doctorex.support@tieto.com

Tieto Finland | Legal notice